Ruis 2012 -leiri, seitsemäs päivä

Posted by on elo 11, 2012 in Ajankohtaista | 0 comments

 

 

 

Sunnuntai, viimeinen kokonainen päivä. Aamupäivä alkoi tapahtumalla alaleireissä, minkä tarkoituksena oli perehtyä partiolaisten ihanteisiin, partiolupaukseen ja partiolakiin. Tehtäviä oli monenlaisia: ensin etsittiin ihanteiden sanoja metsästä ja niistä piti muodostaa lause, ihanteista ja niiden tarkoituksesta keskusteltiin, yhdestä partiolain kohdasta piirettiin ja toisesta tehtiin näytelmä. Lopuksi kaikki uudistivat oman partiolupauksensa. Keskustelua syntyi paljon ja uskon, että kaikki oppivat uutta meidän partiolaisten aatteesta, ainakin partiolaki oli kaikille täysin uusi juttu. Syvällisen aamupäivän jälkeen iltapäivä jatkui sudarien osalta kädentaidoilla, jossa tehtiin ruisukko. Muiden ohjelmassa oli vuorossa vesi 1, jossa tarkoituksena oli päästä melomaan ja uimaan vaatteet päällä, mutta osa ohjelmasta jäi pois yllättäneen sateen ja ukkosen takia. Illalla sateen loputtua ohjelmassa olivat leirin päättäjäiset ja olympialaisten palkintojen jako. Kirjavassa ja oikeassa sarjassa palkinnot menivät Härkimeen ja Vakkaan ja heille jaettiin mitalit kaulaan, mutta kisoihin eniten osallistunut alaleiri voitti makeimman 4 kg karkkilaatikko palkinnon. Arvaatte varmaan, että Karhihan sen voiton vei Touhukkaan päivän jälkeen viimeinen yö Ruislehdonmäessä lasketui metsän hiljaisuuteen.

Tanja

Leave a Reply